Oliko Tunisiassa diktatuuri? Entä Egyptissä? Ja Marokossa? Monet olivat Euroopassa ja Yhdysvalloissa kuin ällikällä lyötyjä ihmisten vaatiessa muutosta rauhanomaisissa mielenosoituksissa. Ihmiset ovat väsyneitä diktaattoreihin, jotka ovat hallinneet heitä 20, 30 tai 40 vuotta ja jotka eivät ole muuta kuin vaikeuttaneet heidän elämäänsä.

Vallankumousten taustalta löytyy joka puolella sama syy: hogra, nöyryytys. Ihmisarvo ei merkitse mitään. Hallitukset ovat nauttineet syytesuojasta ja koskemattomuudesta, vaikka ne ovat murhanneet, kiduttaneet, raiskanneet, pidättäneet. Mielenosoituksissa on yksinkertaisesti purkautunut se paine, jonka alla ihmiset ovat joutuneet elämään vuodesta toiseen.

Marokko ei ole poikkeustapaus

Marokkolaisilla on täysi oikeus vaatia vapautta. Maassa kuninkaalla on niin juridinen, sotilaallinen kuin uskonnollinenkin lainsäädäntövalta. Kuningas valitsee pääministerin, oli vaalien tulos mikä hyvänsä. Kuningas valitsee kuvernöörit ja kansanedustajat. Kuningas omistaa 60 prosenttia viljelykelpoisesta maasta, 60 prosenttia maan osakepääomasta ja kontrolloi yli 80:aa prosenttia maan taloudesta. Kuninkaalla on pelkästään Marokossa 25 palatsia ja kartanoa, joiden ylläpito maksetaan marokkolaisten selkänahasta. Omaisuutta kuninkaalla on myös Marokon ulkopuolella, muun muassa Ranskan Bentzissä sijaitseva palatsi, jossa on yli 400 huonetta ja 200 eekkerin suuruinen puutarha. 40 prosenttia maan asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella.

Kuningas Hassan II:n ajoista lähtien maan politiikka on sekoitettu maan talouteen. Tämän seurauksena kuninkaasta tuli kuningaskunnan bisnesmies numero yksi. Kuninkaan turvallisuuden ovat taanneet sadattuhannet salamyhkäisen Mahkzenin, Marokon hallitsevan yläluokan, turvallisuusjoukot. He pitävät silmällä jokaista, joka uskaltaa edes mainita sanan kuningas saati herjata tämän hallintoa. Tämän palkka-armeijan käsiin ovat kuolleet Marokon ja Länsi-Saharan rohkeimmat pojat. Se on vaientanut jokaisen toimittajan, taiteilijan ja ihmisoikeusaktivistin, joka on uskaltanut vaatia sananvapautta ja demokratiaa tai kyseenalaistanut kuninkaan aseman ja Marokon miehityksen Länsi-Saharassa.

Muutosta vaaditaan myös Marokossa

Marokkolaiset haluavat välitöntä muutosta. He haluavat kansanvallan absoluuttisen monarkian sijaan, ja he haluavat erottaa poliittisen vallan ja monarkian Espanjan ja Britannian mallien mukaisesti. Kiitos Al-Jazeeran, Wikileaksin, Facebookin ja muun sosiaalisen median, joka on paljastanut Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtioiden väkivaltaisuudet, korruption, huumekaupan, rahanpesun, epäoikeudenmukaisuuden ja niin edelleen. Marokkolaiset eivät halua myöhästyä alueen halki pyyhkäisevästä demokratiajunasta. 20. helmikuuta tuhannet ihmiset Marokon 53:ssa eri provinssissa osoittivat mieltään korruptiota, köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan vaatien muutosta. Samalla he vaativat kuninkaan vallan kaventamiseen tähtääviä uudistuksia. Mielenosoituksia on jatkettu tähän päivään asti jokaisena sunnuntaina. Tämä siitä huolimatta, että poliisi on pidättänyt ja kiduttanut osallistujia. Toistaiseksi kuusi on kuollut, satoja loukkaantunut.

Propagandasota on ainoa, minkä Marokko on tähän asti voittanut. Se on vaatinut suuren summan rahaa. Marokon todellisuutta on vääristelty ja manipuloitu UNDP:n raportteja ja työttömyys- ja köyhyyslukuja myöten. Marokossa ei järjestetä aitoja vaaleja eikä sen kansalaisilta kysytä mielipidettä kuningaskunnasta. Vääristelty propagandakuva vain kätkee surullisen todellisuuden. Ihmisiä on lahjottu myös Euroopassa puhumaan Marokon tekaistun demokratiakehityksen puolesta.

Vallankumous ja media

Tiedotusvälineet ja sosiaalinen media kamerakännyköineen ovat suojelleet mielenosoittajia Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa, Bahrainissa, Jemenissä, Marokossa ja Algeriassa viranomaisten väkivallalta. Median roolia ei tule aliarvioida Tunisian, Egyptin ja Libyan tapahtumien yhteydessä, joissa sortohallitukset ovat yrittäneet epätoivoisesti pitää yllä valheellista imagoa demokratiasta. Nyt kaksi diktaattoria on syrjäytetty. On totta, että media pääsi mukaan Tunisian tapahtumiin vasta Ben Alin paettua. Egyptissä media seurasi tilannetta intensiivisesti 18 päivää. Lopulta presidentti Mubarak taipui eroamaan. Libya on ollut median keskipisteenä yli 15 päivää, mutta Gaddafi roikkuu yhä vallassa. Toistaiseksi.

Valtamedia on kuitenkin jälleen totaalisesti sivuuttanut tapahtumat Marokossa. Taas luullaan, että Marokko olisi jonkinlainen erityistapaus. Tapahtumien johdosta erilaiset marokkolaiset kuuluisuudet ovat ottaneet yhteyttä kuninkaaseen ja hänen lähipiiriinsä, jotta nämä kuuntelisivat kansan toiveita ennen kuin on liian myöhäistä. 27. helmikuuta eräs kuninkaan neuvonantajista tapasi ammattiyhdistysliikkeen edustajia ja vakuutti heille, että kuningas aikoo tehdä todellisia poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia muutoksia. Hän vakuutti, ettei Marokko voi pysyä välinpitämättömänä sitä ympäröiviin tapahtumiin. Tapaaminen oli seurausta viikon kestäneistä mielenosoituksista ja Facebookissa kiertäneistä vaatimuksista, joissa vaadittiin poliittista reformia ja kuninkaan vallan rajoittamista.

Muutos tulee

Marokon kansa ei ole ensimmäistä kertaa kaduilla. Muutosta on vaadittu myös vuosina 1974, 1982, 1988, 1999 ja 2008. Valitettavasti kuningas Hassan II ja hänen poikansa ja seuraajansa Mohamed VI ovat tukahduttaneet kansannousut väkivaltaisesti. Yksikään marokkolainen ei unohda Tazmamartin salaista vankilaa, Länsi-Saharan sotaa tai Makhzenin sortotoimenpiteitä. Marokkolaisilla on enemmän syitä tehdä vallankumous kuin monilla muilla kansoilla. Uskonkin, että on vain ajan kysymys, kun marokkolaiset ylittävät pelon kynnyksen ja ilmestyvät massoittain kaduille vaatimaan heille kuuluvia oikeuksia. Se voi kestää päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia tai jopa vielä kauemmin, mutta olen varma, että muutos Marokossa tapahtuu.

Tästä on kyse Marokossa, vaikka hallinto tekee kaikkensa maalatakseen kuvan lännelle sopivasta demokratiasta. Jos Marokko kerran on avoin demokratia, miksi maan rajat on suljettu toimittajilta, kansainvälisiltä tarkkailijoilta, kansalaisjärjestöiltä ja parlamentaarikoilta? Johtuuko se muun muassa siitä, että viime marraskuussa Marokon turvallisuusjoukot tuhosivat 20 000 saharalaisen rauhanomaisen protestileirin Gdeim Izikissä? Oli kyseessä sitten kuningas, presidentti tai hallitus, joka kohtelee huonosti kansalaisiaan ja vähemmistöjä, kokee se lopulta saman kurjan lopun kuin viime kuukausina on Pohjois-Afrikassa nähty. Voin vain lopuksi toivottaa onnea Marokon yrityksille ja väitteille demokratiasta ja uudistuksista ja toivoa, ettei vallankumous tule olemaan yhtä verinen kuin Libyassa.

Maima Mahamud

Suomentanut: Karim Maiche