On kuin yksi aikakausi olisi päättymässä ja uusi, toistaiseksi arvoituksellinen, alkamassa. Monissa maissa hyvinvointivaltiota ajetaan alas, palkkoja ja sosiaaliavustuksia leikataan, "markkinavoimia" tungetaan kaikkialle. Euroopassa on alettu puhua vanhan yhteiskuntasopimuksen raukeamisesta. Talouskriisiä käytetään hyväksi uskottelemaan, että meillä ei ole enää varaa hyvinvointivaltioon. Ajatus on mieletön, kun tiedämme hyvin, että maailmassa riittää varoja kaikkeen siihen, mitä poliittiset ja rahaeliitit pitävät tärkeänä. Tarkoituksena onkin ilmeisesti pyrkiä kaventamaan demokraattisen vallankäytön alaa ja lisätä suuren rahan toimintavapautta.

Ihmisten uskotaan voimattomuudessaan alistuvan tähän kehitykseen. On kuitenkin merkkejä siitä, että itse asiassa yhä useammat ihmiset ovat saaneet kriisin mielettömyyksiä seuratessaan voimaa kuvitella toisenlaista maailmaa. Yhden prosentin ja 99 prosentin välinen mittelö on nyt aikamme politiikkaa.

Vaihtoehtoja

Radikaaleimmat kapitalismin vastaiset ajattelijat ovat löytäneet innoitusta vanhoista vapaudenhenkisistä aatesuunnista. Monet aktivistit ja tutkijat pohtivat vaihtoehtoisia yhteiskuntamalleja. Joissakin kapitalismin kriisin pakottamissa yhteisökokeiluissa, ennen kaikkea Kreikassa ja Espanjassa, on ollut aavistettavissa toisenlaisen tulevaisuuden ääriviivoja. Ateenassa on kaupunginosia, joissa eletään pelkästä pakosta kapitalistisen talouden ulkopuolella. Aktivistit saavat koulutusta kantapään kautta. Silti myös teoreettisempi pohdiskelu on tärkeätä.

Tämän uuden pohdinnan parhaita areenoita on ZNet-internet-sivusto. Näillä sivuilla on luettavissa syvällisiä analyysejä niin yhteiskunnallisista ilmiöistä kuin kansainvälisen politiikan käänteistä. Sivuilla kirjoittavat monet kuuluisat radikaalit kuten Noam Chomsky, Edward Herman, John Pilger, Naomi Klein jne.

Yhteinen visio

Päätoimittaja Michael Albert on yhdessä toisen amerikkalaisen radikaaliajattelijan, Robin Hahnelin, kanssa hahmotellut moniin muihin maihin levinnyttä osallisuustalousajattelua (participatory economics). Albert ja Hahnel ovat molemmat vierailleet Suomessa, missä vaikuttaa paikallinen Parecon-liike (http://parecon.fi/). Osallisuustalousajattelu on ikään kuin luonut viitekehyksen monille vaihtoehtoisille pohdinnoille. Hiljattaisessa artikkelissa, joka on ote Occupy-teoriaa käsittelevästä kirjasta, Albert pohtii yhdessä englantilaisen Mark Evansin kanssa tulevaisuuden vision tärkeyttä.

Evans ja Albert valittavat, että yhteiskunnallista muutosta ajavilla aktivisteilla on taipumus laiminlyödä yhteisen tulevaisuudenkuvan kehittely. Evansin ja Albertin mielestä on tärkeää luoda jonkinlainen yhteinen visio siitä, mitä loppujen lopuksi haluamme. Tietenkin tämänhetkiset kamppailut ongelmineen vievät aikaa ja energiaa. Päivittäisen toiminnan lisäksi olisi kuitenkin tärkeää ikään kuin astua toisella jalalla tulevaisuuteen. Jotkut aktivistit leimaavat kuitenkin vaatimuksen tulevaisuuden visiosta autoritaariseksi, koska tulevan yhteiskunnan luonteesta päättäminen kuuluu niille, jotka tuossa yhteiskunnassa tulevaisuudessa elävät. Osallistumismahdollisuuksia lisäävä demokratia riittää heidän mielestään tämänhetkiseksi visioksi.

Uskottava tulevaisuudenkuva

Mutta miten inspiroida ihmisiä toimintaan? Monien ihmisten voimattomuden tunne istuu edelleen syvässä. Siksi uskottavan tulevaisuudenkuvan hahmottaminen voi lieventää tuota toivottomuuden tunnetta. Minua on henkilökohtaisesti aina viehättänyt vasemmistolaisen brittipoliitikon raportti 1930-luvun laman aikaisista pohjoisenglantilaisista kaivoskylistä. Hän havaitsi, että kodeissa, joissa suurin osa irtaimesta omaisuudesta oli myyty, oli edelleen hyllyssä William Morrisin kirjoja tulevaisuuden haaveista, niistä tunnetuin tietenkin News from Nowhere (hiljattain uudelleen suomennettu nimellä Huomispäivän uutisia, Savukeidas 2008).

Evans ja Albert pitävät tulevaisuuden visiota tärkeänä myös siksi, että erilaisissa valintatilanteissa johdattelisimme kehitystä sellaiseen suuntaan, joka vastaa haaveitamme. Ei ole vakuuttavaa kokeilla sosiaalisia parannuksia tietämättä, mihin olemme menossa ja minkälaiset institutionaaliset valinnat takaavat uudistustemme kestävyyden. Radikaalit sosiaaliset muutokset edellyttävät suurten ihmisjoukkojen osallistumista. Tällainen valtava yhteistyö ei ole mahdollista ilman yhdessä omaksuttuja tulevaisuuden ääriviivoja, olkoonkin, että prosessiin varmaankin sisältyy monenlaista improvisointia. Demokraattisella osallistumisella hahmoteltu yhteinen tulevaisuuden kuva motivoi kansalaisaktivismia ja antaa suuntaa yhteistoiminnalle.

Usein on helpompi nähdä se, mitä on välittömästi edessämme, jos meillä on vaihtoehtoinen näkemys, johon sitä voidaan verrata. Nykyisiä oloja koskevia analyysejämme on helpompi syventää, jos voimme asettaa taustaksi vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Silloin näemme selvemmin vastakohtaisuuden nykyisen ja mahdollisen tulevan välillä. Ymmärrämme paremmin nykyisten olojen ja vaihtoehtojen logiikkaa.

Osallisuustaloutta

Visioista varoittavilla radikaaleilla on kyllä todellisia huolenaiheita. Vilkas visioiminen voi ajaa liikehdintää tuntemattomille vesille. Suurin vaara on kuitenkin etujoukkoajattelu. Itseään muita älykkäämpänä pitävä eliitti saattaa astua esiin ja yrittää ottaa liikehdinnän johtoonsa. Silti ei tulisi pelätä tulevaisuuden hahmottamista. Jos voimme päästä yhteisymmärrykseen haluamiemme arvojen ja instituutioiden keskeisistä piirteistä, voimme edetä avoimella mielellä aina valmiina tarkistamaan näkemyksiämme.

"Voimmeko onnistua tässä?" Evans ja Albert kysyvät. "Se jää nähtäväksi. Mutta tarpeemme omata toivoa, tietoa ja ymmärrystä haluamastamme suunnasta on niin tärkeätä, että luovuttaminen ei tule kysymykseen."

Osallisuustalousajattelu pyrkii takaamaan liikkeen demokraattisuuden rohkaisemalla kaikissa vaiheissa ruohonjuuritason kollektiivista aloitteellisuutta. Tavoitteena on lopulta yhteiskunta, jossa ei olisi omistavaa luokkaa. Tämän luokan varallisuus on perustunut ennen kaikkea muiden tekemään työhön. Luokka on hallinnut työvoiman, resurssien ja tuotantolaitteiden käyttöä. Uudessa yhteiskunnassa työntekijät ja kuluttajat hallitsisivat taloudellista elämäänsä itsehallinnollisten elinten avulla.

Osallisuustaloudessa työn organisoiminen ja tuotannon tulosten jakaminen perustuisivat työntekijöiden ja kuluttajien yhdistysten demokraattiseen päätöksentekoon. Kaikissa taloudellisissa valinnoissa otettaisiin huomioon niiden todelliset sosiaaliset ja ekologiset kustannukset ja hyödyt. Työelämässä pyrittäisiin välttämään jyrkkää jakoa innostaviin ja tylsiin työtehtäviin. Demokraattisilla suunnittelukäytännöillä estettäisiin yhteiskunnallisen elämän ajautuminen hyvin koulutettujen ryhmien tai vallanhimoisten ihmisten hallintaan. Avainsanoja olisivat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.

Tapani Lausti

www.lausti.com