Talouden ja sodan kieli on yhtä.

Kilpailukyky ja talouskasvu ovat nykyajan vastineita Lebensraumille: välttämättömyyksiä, kyseenalaistamattomia tavoitteita, joita kohti kansakunnan on ponnisteltava selviytyäkseen. Uhreja ei saa pysähtyä laskemaan.

Sijoittajissa ja yritysjohtajissa ihaillaan samoja ominaisuuksia kuin kenraaleissa: häikäilemättömyyttä, kovuutta, piittaamattomuutta. Menestyessään he ovat oman wagneriaanisen maailmansa yli-ihmisiä, jotka pistävät historiankirjat uusiksi. Epäonnistuessaan he ovat kohtalon kaatamia, traagisia sankareita Aasian massat vastassaan.

Finanssikriisin jälkiseuraamusten torjuntaan on vaadittu suuria sinkoja ja ylipäätään lisää tulivoimaa. On saavutettu torjuntavoittoja, jotka ovat yleensä osoittautuneet väliaikaisiksi.

Meille rivikansalaisille riittää pelkkä uhrimieli, mutta sen puute on rikos raskaimman päälle. Lopullista voittoa meille ei sentään ole luvattu, tai kerrottu miltä se näyttää. Edessä olevan kamppailun loputtomuus on kyllä tehty selväksi.

Sodankäynnin ja nykyaikaisen talousteokratian yhteinen käyttövoima on altruismi, ihmiselle ominainen kyky uhrautua toisten puolesta. Tästä kumpuaa myös yhteinen kieli, jolla ihmisyhteisöjä ohjaillaan. Kansakunta on vaarassa ja virkaatekevää jumalaa pilkataan, oli se sitten abrahamilaista tai friedmanilaista alkuperää. Yksilön usein tiedostamattoman altruismin herättämiseksi on luotava tunne uhatusta kokonaisuudesta johon hän kuuluu.

Ajatus kansakunnasta tai valtiosta organismina onkin vanhaa perua. Helpoimmat esimerkit tuon analogian käytöstä löytää 1930-luvun autoritääristen järjestelmien piiristä: rodulliset ominaispiirteet, historialliset väistämättömyydet ja luonnolliset rajat. Myyttisen kansakunnan muodostama eliö oikeuttaa vallanpitäjien teot – milloin yksin, milloin sopivan jumaluuden tukemana. Tuon organismin terveyden ja hyvinvoinnin suojelemiseksi täytyy ajoittain käyttää karvaita mutta tehokkaita lääkkeitä tai suorittaa välttämättömiä leikkauksia. Vielä Suomen sisällisodan aikoihin ne tarkoittivat teloituksia, 90-luvun lamassa enää hyvinvointivaltion alasajoa.

Juuri nyt sotatermistö vaikuttaa saaneen lääketieteellisiä rinnastuksia suuremman merkityksen poliittisessa retoriikassa. Finanssikriisin tuottamalla romahduksella aiemmin jo kuolleiksi julistettujen kansallisvaltioiden merkitys on noussut arvaamattoman suureksi. Kun keinottelijoiden tappiot on sosialisoitava, veronmaksajien rivit pidetään suorina vanhoilla ja hyväksi havaituilla keinoilla.

Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.