Nato on ollut Suomen poliittisen johdon salarakas jo pitkään, mutta kihlausta ei uskalleta julkistaa kansan vastustuksen takia. Suhde on lämmin ja tiivis. Naton kaikissa kokouksissa Suomen edustajat istuvat tarkkailijoina tai kumppanuustoimintaan osallistujina.

Työpaikkojen rauhantoimikunta järjesti ensimmäistä kertaa oman seminaarin Suomen sosiaalifoorumissa huhtikuussa. Aiheena oli käymistilassa oleva Suomen ja EU:n turvallisuuspolitiikka sekä Nato. Seminaarista on syytä tehdä uusi traditio rauhantoimikunnan koko ajan monipuolistuvassa toiminnassa. Turvallisuuspoliittisista ratkaisuista käydään liian vähän keskustelua, Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro totesi seminaarissa.

 

Uhkat hyvinkin kaukana?

Ensimmäisen puheenvuoron käytti Martti Setälä Suomen Atlantti-Seuran nuorisoverkostosta. Hän luetteli nykyiset turvallisuusuhkat: terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, alueelliset konfliktit, ympäristöongelmat ja ”toimintakyvyttömät valtiot” ja totesi, että ”ensimmäinen puolustuslinja näitä uhkia vastaan on omien rajojen ulkopuolella, joskus hyvinkin kaukana”. Setälä puhui tässä rikkaiden Nato-maiden suulla, koska köyhissä maissa uhkia on kyllä rajojen sisälläkin. ”Enää ei puhuta yhtä paljon sotilaallisesta varautumisesta ja maiden rajoilla odottamisesta”, Setälä jatkoi.

Toisaalta Setälän mukaan useimmat suuret maat kuten USA, Venäjä, Kiina ja Intia kasvattavat koko ajan varustelumenojaan, vaikka joissakin Euroopan maissa on myös erisuuntaista kehitystä.

Lisäksi Setälä kertoi pitkästi Naton muuttumisesta ja sen ”avoimista ovista”.

Setälän taustayhteisö, Suomen Atlantti-Seura on perustettu 1999. Nettisivujen mukaan tarkoitus on ”luoda foorumi ajankohtaisten transatlanttisten kysymysten käsittelylle”. Transatlant-tinen tarkoittaa suhteita USA:han ja sen sotakoneeseen Natoon. Seuran kattojärjestön Atlantic Treaty Association ATA:n varsinaisia jäseniä ovat Naton jäsenmaiden Atlantti-seurat ja liitännäisjäseniä rauhankumppanuusmaiden seurat. Suomen Atlantti-Seura on päässyt liitännäisjäseneksi vuonna 2000. Nykyinen puheenjohtaja on EVA:n Risto E. J. Penttilä.

 

Suomalaisilla ei ole koulutusta taistelujoukkoihin

Transatlanttisten suhteiden edistäjän jälkeen seminaarissa puhui majuri evp. Lars-Olof Fredriksson. Hän oli Setälän kanssa hyvin eri linjoilla.

”En kannata Suomen liittymistä Natoon”, Fredriksson aloitti ja tarkensi, että hän on vankasti yleisen asevelvollisuuden, alueellisen puolustuksen ja liittoutumattomuuden kannattaja. Nämä Suomen puolustuspoliittiset linjaukset taas eivät Fredrikssonin mukaan sovi lainkaan yhteen Naton ja sen itselleen asettamien tehtävien kanssa.

Hän myös tyrmäsi puheet Naton muuttumisesta. ”Ei se ole mikään yleishumanistinen järjestö. Sillä on vanhat viholliskuvat, vanhat rakenteet, paljon turhautuneita sotilaita ja maailman suurin sotilaallinen voima.”

Liittoutumattomuus antaa Suomelle liikkumavapautta turvallisuuspolitiikassa, Fredriksson korosti. ”Suomella on vielä mahdollisuus mennä niistä ovista, jotka sulkeutuvat Natoon liittymisen jälkeen. Natoon liittyminen merkitsee myös USA:n politiikan hyväksymistä. USA rahoittaa suurimman osan sen toimintaa ja totta kai raha ratkaisee”, Fredriksson sanaili.

Hän myös epäili suomalaisten valmiutta osallistua EU:n taistelujoukkoihin. ”Suomen armeija on kouluttanut koko henkilökuntansa ja reservit alueelliseen puolustussodankäyntiin. Siellä ei ole annettu koulutusta sellaisiin tilanteisiin, joihin sotilas näissä uusissa operaatioissa joutuu. Se on sotilaille vaarallista, kun peruskoulutus puuttuu. Muutaman viikon täydennyskoulutus ennen lähtöä ei korjaa puutteita.”

 

Mihin kaikkeen jouduttaisiin mukaan…

”Kansa ei kannata liittoutumista, mutta samaan aikaan yleisesti uskotaan, että Suomi kuitenkin liittyy Natoon. Osoittaa syvää demokratian kriisiä, kun ihmiset eivät enää usko, että poliittiseen päätöksentekoon voidaan vaikuttaa”, Teemu Matinpuro aloitti puheenvuoronsa.

”Me emme tiedä Euroopan turvallisuuspoliittisesta päätöksenteosta tarpeeksi. Minkälaisen keskustelun pohjalta tehtiin päätös, että suomalaisia sotilaita lähetetään EU:n Kongo-operaatioon?” Matinpuro ihmetteli. ”Yhtäkkiä vain ilmoitettiin, että mennään mukaan.”

Kongo-operaatio on sikälikin outo, että siellä on jo 17 000 rauhanturvaajaa. ”Onko pienillä 1 500 miehen EU-joukoilla tarkoituksena vain turvata muutamien EU-maiden intressejä liittyen Itä-Kongon kaivosalueisiin?”

Afganistanissa jo ollaan mukana. ”Siellä ollaan käytännössä miehittäjiä ja olemme liittolaisuussuhteessa sellaisiin sotaherroihin, jotka ovat yhtä suuria sotarikollisia kuin taliban-taistelijat. Pitkittyneen operaation oikeutus on kyseenalainen, vaikka operaatioon lähdettiinkin YK:n mandaatilla. USA:n intresseissä on lisätä muiden maiden vastuuta, koska se tarvitsee kipeästi voimavaroja muualla, kuten Irakissa.”

Mitä kaikkia Naton ja USA:n laittomia hyökkäyksiä jouduttaisiin nielemään ja puolustelemaan, jos olisimme Naton jäseniä?

Naton määrittelemistä uusista uhkakuvista Matinpuron mukaan on vaikea löytää sellaisia, joihin sotilaallinen toiminta olisi ensisijainen apu.

Marjaliisa Siira

 

Palveludirektiivi huolestuttaa ay-väkeä

EU:n kaavailema palveludirektiivi on asia, joka toteutuessaan tulee vaikuttamaan erityisesti työehtosopimuksiin ja niiden yleissitovuuteen. Työpaikkojen rauhantoimikunnan kokouksessa 4.3.2006 kuultiin aiheesta lisää SAK:n lakimiehen Arjo Suonperän alustamana.

Suomeakin koskevat EU-jäsenyyden myötä tulleet perusvapaudet kuten pääoman, palveluiden ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Palveludirektiivin vaikutukset kohdistuisivat suoraan ammatilliseen järjestäytymiseen ja Suomen työllisyystilanteeseen. Palveludirektiivi ehdottaa sisämarkkinoiden palvelujen vapauttamista ja pyrkii poistamaan kohdemaan byrokratiaa ja kansallisia rajoituksia. ”Jos jossain EU:n jäsenmaassa palveluntuottaja täyttää oman maansa säädökset, se voi näiden pykälien turvin siirtää toimintaansa toiseen maahan, vaikka siellä säädökset olisivatkin erilaiset”, Suonperä konkretisoi direktiivin pulmakohtia. ”Miten valvotaan muualta tulevien työnantajien pelisääntöjen noudattamista? Kuka niitä valvoo ja millä keinoilla? Täytyykö muista EU-maista Suomeen tulevien työnantajien noudattaa ollenkaan suomalaisia työehtosopimuksia?”, Suonperä kysyi.

Yksi ongelma on tilapäinen työvoima, jonka kohdalla työnantajien tarvitsee noudattaa vain alkuperämaan lakeja ja työehtosopimuksia. Esimerkkinä voidaan mainita Olkiluodon ydinvoimalan työmaa, jossa työvoima on luokiteltu tilapäiseksi. Lakeja voidaan myös kiertää helposti siirtämällä työntekijä eri yritysten nimiin esimerkiksi viikon välein.

 

Monimutkainen prosessi

Työn alla olevaa palveludirektiiviä ja siihen liittyvää keskustelua on vaikea seurata, koska direktiivin sisältö on muuttunut valmisteluiden eri vaiheissa. Suonperä totesi, että EU:n päätöksentekojärjestelmä on erittäin monimutkainen ja portaittainen.

Ammattiyhdistysten oikeus valvoa työehtosopimuksia on poistettu ja siirretty viranomaisille. Käytännössä palveludirektiivinkin valvominen jäisi työsuojelupiirien varaan, joiden resursseja suoriutua tehtävästä Suonperä epäili vahvasti. Suomalaisilla ammattiyhdistysjärjestöillä ei myöskään ole kanneoikeutta. Ongelmatilanteissa tarvittaisiin valtakirja esim. ulkomaiselta työntekijältä, ja sen saaminen on vaikeaa. Suonperän mukaan ay-liike teki perustavan virheen tukemalla Suomen EU-jäsenyyttä. Toisin kuin Ruotsissa, edes työehtosopimuksia tai minimipalkkajärjestelmää koskevia varaumia ei Suomessa tehty.

Palveludirektiivin aikataulusta Suonperä totesi, että lopullisia päätöksiä tuskin syntyy Itävallan puheenjohtajuuskauden aikana ennen heinäkuuta. Direktiivi on kohdannut vastarintaa eri puolilla Eurooppaa. Nähtäväksi jää, miten asia etenee Suomen puheenjohtajuuskauden aikana.

Maisa Kuikka

 

 

SATAVUOTIAS DEMOKRATIA

 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun kansalaiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat sittemmin jääneet

lähes pelkästään äänioikeudeksi vaaleissa. Vaalien yhteydessä on rahan ja mainonnan merkitys ratkaisevaa, eivät suinkaan asiat. Se on merkinnyt sitä, että melkein kaikki puolueet ovat omaksuneet samanlaiset tai ainakin samankaltaiset teemat. Parlamentaarisen demokratiamme suurin ongelma

on nykyään se, ettei kerrota mitä aiotaan tehdä, jos valtaan päästään. Vai mitä on sanottava siitä, ettei vaalien yhteydessä kerrottu esimerkiksi nyt esillä olevasta kunta- ja palveluremontista sanallakaan?

Esillä ei myöskään ollut EU:n palveludirektiiviesitys tai se, mitä pitää sisällään mantran tavoin hoettu tilaaja–tuottajamalli kuntien toiminnoissa.

Onko meidät suomalaiset opetettu ottamaan nöyrästi vastaan mitä ylhäältä annetaan? Liiankin
usein kuulee sanottavan, kuinka on parasta antaa ”valittujen edustajien” päättää puolestamme asioista, koska heillä kuitenkin on niistä parhaat tiedot. Yhä useammin sen kuulee näiltä päättäjiltä.

Joku on sanonut, että olemme vasta nyt siirtyneet puhtaaseen kapitalismiin. Näin kai on, koska valtiovallan ainoaksi tehtäväksi näyttää jääneen vain yksityisen yritystoiminnan edellytysten vaaliminen. Yhä useampi asia on joutunut kategoriaan, jonka tunnuksena on ”ainoa vaihtoehto”. Mitäpä ihmiset turhaan haikailevat vaihtoehtojen perään! Tosiasiassa meille vain uskotellaan erilaisia pakkoja ja välttämättömyyksiä. Vanha viisaus on syytä saattaa kunniaan ja kysyä: Kuka tästä hyötyy?

Hyötyvätkö UPM:n työntekijät paperitehtaan sulkemisesta niin kuin johtajat väittävät? Lakkautus-päätöshän tehtiin vain UPM:n muiden työpaikkojen pelastamiseksi. Siksi, että markkinat ja ahneet eläkesäätiöt vaativat sitä!

Meidän on kuulemma ratifioitava käytännössä kuollut EU:n perustuslaki, sillä Suomen täytyy näyttää hyvää esimerkkiä ja antaa positiivinen signaali koko muulle EU:lle.

Militarisointi on edennyt kovaa vauhtia ja ilman, että kansalaisilta olisi asiasta kysytty mitään. Meidän on muutettava rauhanturvalakimme kriisinhallintalaiksi, koska meidän täytyy vapautua YK:n mandaatista, ja suomalaisille sotilaille on annettava mahdollisuus oikeisiin sotatoimiin. Näin olemme mukana militari-soimassa EU:ta ja tekemässä siitä suurvaltaa. Suomen liittyessä EU:n jäseneksi eivät edes jäsenvaltioiden puolustusministerit pitäneet keskinäisiä palavereitaan, koska sotilaallinen puoli ei kuulunut EU:n toimivaltaan. Esimerkkejä löytyy lukematon määrä.

Jossain kohtaa on pantava piste nykymenolle.

Jussi Lilja, puheenjohtaja

Työpaikkojen rauhantoimikunta