Tohtori Pekka Isakssonin ja dosentti Jouko Jokisalon teos, Historian lisälehtiä – Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, täydentää kansallista historiankirjoitusta vähemmistöjen  historiankirjoituksella. Tutkijoiden pyrkimyksenä on ollut edistää toisten kulttuurien, ”toisen” ymmärtämistä. Monikulttuuristuvassa maailmassa kaivataan uusia tulkintoja muuttuvasta  todellisuudesta. Tekijöiden mukaan kirjan tarkoituksena on ollut myös avata uusia näkökulmia historiallisiin prosesseihin, jotta niitä voi pohtia rasisminvastaisuuden, suvaitsevaisuuden ja kansainvälisyyden näkökulmasta.

Ristiretkeläisten pitkä marssi

Terrorijärjestö al-Qaidan johtaja Osama bin Laden julisti Yhdysvaltojen ”ristiretkeläisjoukkoja” vastaan sodan 1990-luvun lopulla. Presidentti Georg W. Bush puolestaan nimitti terrorisminvastaista sotaansa sen alkuvaiheessa ”ristiretkeksi”. Näin ristiretki-käsitettä palautettiin kansainvälisen politiikan kieleen. Islamilaisissa maissa heräsivät ristiretki-sanastoon liittyvät historialliset traumat. Uskonto- ja kulttuuripiirien näkemykset ristiretkien historiasta eroavat tietenkin myös toisistaan.
Läntinen kirkko kävi vuosien 1096–1291 aikana Lähi-idässä valloitussotia. Näitä sotia nimitetään ristiretkiksi. Aikalaiset määrittelivät ne ennen kaikkea kristikunnan yhteiseksi sodaksi vääräuskoisia muslimeja vastaan. Päämääränä oli Jerusalemin vapauttaminen.
Ristiretket koskettivat  Euroopan ja Lähi-idän alueen kaikkien sosiaalisten kerrosten ihmisiä. Esimerkiksi Euroopan maaorjille ”pyhä sota” tarjosi mahdollisuuden vapautua feodalismista. Liikaväestölle ristiretket olivat purkautumistie. Väestön liiallisen kasvun lisäksi ristiretkille pakottivat Euroopan sisäiset levottomuudet. Taistelu vääräuskoisia vastaan nähtiin ristiretkeläisten piirissä Euroopassa myös taloudellisesti kannattavaksi. Ristiretket edistivät (länsi)eurooppalaista identiteettiä, pohjana oli kristillinen kulttuuri. Muukalaisvihamielinen elementti ja ajatus länsimaiden ylivertaisuudesta saatiin ristiretki-ideologian propagandasta. Kristinusko oli alkuvaiheessa pasifistista eikä sisältänyt ristiretkiaatteen sisältämää ajatusta vääräuskoisten käännyttämisestä ja jopa hävittämisestä maailmasta.
Ristiretkipropaganda riisti inhimillisyyyden ja ihmisyyden muslimeilta, juutalaisilta ja slaaveilta. Ajatusta ”valkoisesta herrarodusta” voimistivat  näennäistieteellinen  rasistinen teoria ja rasistisen politiikan käytäntö. Ristiretket merkitsivät Euroopan maailmankuvalle olennaista murrosta. Ne toivat Euroopan historialliseen traditioon väkivallan  ja suvaitsemattomuuden. Esimerkiksi monilla siirtomaaimperialismin ajan eurooppalaisen rasismin ajatustottumuksilla ja instituutioilla on juurensa ristiretkien synnyttämässä keskiaikaisessa maailmassa. Fasismikin nojautui 1900-luvulla ristiretki-ideologiaan. Kielteisten stereotypioiden ajatusmaailmaan jättämät jäljet ulottuvat aina Auschwitziin asti.
Lähi-idän tilanteen rauhanomaisessa ratkaisussa ristiretkien perintö ja erilaiset tulkinnat muodostavat yhä vaikeasti ylitettävän esteen. Modernia arabinationalistista myyttistä historiankuvaa rakennettaessa ristiretkien historia on toiminut rakennusaineena.

Löytöretkien perinnöstä

Löytöretket mullistivat maailmanhistorian kulkua peruuttamattomasti. Isaksson ja Jokisalo korostavat, että yksittäisen kansallisvaltion näkökulma tai eurooppalainen näkökulma historiaan ovat muuttuneet riittämättömiksi, jopa vahingollisiksi. Muut näkökulmat ovat saattaneet jopa kadota historiasta.
Esimerkiksi Amerikan intiaanien näkökulmasta Kolumbuksen juhlittu ”Amerikan löytäminen” aloitti 500-vuotta kestäneen miehityksen. Euroamerikkalaisten suhtautumisen tapahtumaan intiaanit määrittelivät 500-vuotiseksi unohdukseksi.
Maailmanhistoriasta on tullut yksipuolisesti Euroopan historiaa. Historiallinen todellisuus on kääntynyt päälaelleen, ja eurosentriset näkemykset dominoivat historian ymmärrystämmme. Kuitenkaan esimerkiksi Kolumbuksen matkat ja Euroopan löytöretket eivät olisi olleet mahdollisia ilman arabimaailman korkeakulttuurin omaksumista. Ne olivat eräänlainen synteesi euraasialaisen ja afrikkalaisen kulttuurin siihenastisista saavutuksista.
Historian lisälehtiä  osoittaa lukijalle monin tavoin kulttuurien ja kansojen moninaiset yhteydet ja riippuvuussuhteet. Samalla teoksesta voi lukea sisäänkirjoitetun näkemyksen, että esimerkiksi puhe globalisaatiosta (ymmärrettynä paradigman muutoksena ajattelussa) ja globalisaatiokehityksen käytännöt haastavat koko virallisen historiankirjoituksen ja sitä kautta todellisuustietoisuutemme. Historian ilmiöt vaikuttavat edelleen kansojen välisiin suhteisiin. Historialliset, piiloon tai unohdoksiin työnnetyt prosessit ovat läsnä tietoisuudessamme ja elävät suhtautumisessamme muihin ihmisiin, vähemmistöihin, ”toisiin”.
Suomalaisessakin yhteiskunnassa on herätty keskustelemaan monikulttuurisuudesta. Myös kysymys rasismista ja suomalaisen rasismin erityispiirteistä on ollut aiempaa enemmän esillä tiedotusvälineissä. Ilman historian tajua ja historian ymmärtämisen päivittämistä ja ajantasaistamista erilaiset vaikutussuhteet ja ideologiset taustatoimijat jäävät vaille riittävää huomiota ja kehäpäätelmät dominoivat keskustelua. On myös hyvä muistaa, että vaikka esimerkiksi Suomi ei ole ollut siirtomaavalta, olemme saaneet nauttia siirtomaahistorian moninaisista hedelmistä täälläkin, jo geopoliittisen asemammekin vuoksi.
Kolumbuksen tavoitteena  oli yksinkertaisesti läntisen meritien löytäminen Intiaan. Hän kuitenkin avasi tien Amerikan valloitukselle ja transatlanttiselle orjakaupalle. Eurooppalaisen maailmanvallan kehitys on toisten kulttuurien silmin luonteeltaan väkivaltainen ja riistävä. Orjuuden pitkä ajanjakso näyttää vahingoittaneen ja haavoittaneen vakavasti  rotujen välisiä suhteita.
Rasismilla oikeutettiin orjuuttaminen ja hyväksikäyttö. Rasismi riistää yksilön arvon yksittäisillä leimaavilla väitteillä ja systemaattisilla esityksillä. Rasistisessa ajattelussa ”rotu” on kaikki. Jotkut tutkijat puhuvat mieluummin rasismeista kuin yhdestä rasismista.

Ihmisoikeudet globaaleiksi

YK julisti vuoden 2004 orjuuden vastaisen taistelun ja orjuuden lakkauttamisen muistovuodeksi. Samainen vuosi päättyi kuitenkin orjakauppiaiden ilmaantumiseen Kaakkois-Aasian tuhoalueille.
Orjuuden kieltoa voi pitää yhtenä keskeisimmistä ja varhaisemmista ihmisoikeusnormeista. Silti maailmassa esiintyy edelleen orjuutta. Sitä laajempi ongelma on muu epävakaa työ. Tällaisen työn piiriin luetaan mm. velka- ja maaorjuus, vankien ja muu pakkotyö, lapsityö, seksiorjuus ja pakkoavioliitot.
Epävakaa työ ja lisääntynyt ihmiskauppa ovat ongelmia myös teollisuusmaissa. Ihmiskauppa kytkeytyy erityisesti pornobisnekseen ja seksikauppaan.Talouden ehdoilla tapahtunut globalisoituminen ja esimerkiksi Neuvostoliiton hajoaminen ovat osaltaan kiihdyttäneet ihmisoikeuksien vastaista kehitystä.
Isakssonin ja Jokisalon mukaan paras tuntemamme väline muurien madaltamisessa ja purkamisessa on tieto. Tämä ravisteleva teos haastaa myös lukijan uusien oivallusten äärelle. Uskon, että propagandarumpujen ja sensaatiohakuisen tiedonvälityksen sijaan tarvitaan sellaisia analyysejä ja tulkintoja, joiden avulla voimme löytää omat kasvomme muiden yksilöllisten kasvojen joukosta, oman sijaintimme, ääriviivamme suhteessa toisten ihmisten ääriviivoihin, ja erityisesti sellaisen suunnan, jota kohti haluamme kulkea. Ihmiskunnan suvaitsemattomuuden ja väkivaltaisenkin  olemassaolon taistelun historiikkien lisäksi voisi olla ihmiskuvaa tervehdyttävää  tutkia myös sellaisia teoksia, joissa painopiste on toisaalla: niissä ideologioissa, liikkeissä ja rohkeissa toimijoissa, joiden avulla olosuhteemme ovat muita riistämättä parantuneet ja olemme löytäneet toisistamme enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä.

Sonja Vialva

Kirjoittaja on suomalais-karibialainen filosofian maisteri. Hän työskentelee toimittaja-harjoittelijana Voima-lehdessä.

Historian lisälehtiä. Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa.
Pekka Isaksson & Jouko Jokisalo.
Suomen Rauhanpuolustajat ja Like.
Pystykorvakirjat.
351 s. 2005.