Gazan saarto, Israelin valtion kansalaisia eriarvoistava politiikka, koko yhteiskunnan voimakas militarisoituminen. Lähi-idän synkkää tilannetta pääsi Rauhanpuolustajille kommentoimaan ICAHD:n aktiivi ja lobbari, brittiläis-juutalainen Angela Godfrey-Goldstein.

ICAHD eli Israeli Committee Against House Demolitions on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon sekä puoluepoliittisesti sitoutumaton ihmisoikeusjärjestö. Järjestön toivoitteena on rauhan saavuttaminen Israelin ja Palestiinan alueelle, ja nimensä mukaisesti järjestö yrittää muun muassa avustaa ja uudelleen rakentaa Israelin laittomasti tuhoamia palestiinalaisasumuksia.

Godfrey-Goldsteinin ystävälliset kasvot ovat huolesta uurteilla, kun hän selvittää viime viikkojen laivakaappausdraamaa, jossa Israelin turvallisuusjoukkojen kommandot valtasivat Gazaan matkalla olleet avustuslaivat. Yhdeksän aktivistia sai surmansa. Godfrey-Goldsteinin mukaan Israelin valtio valehtelee ja vääristelee systemaattisesti tosiasioita välikohtauksesta. Konflikti avasi taas valtavan painostuksen Israelin hallintoa kohtaan ulkomailta, mutta samalla kansa ja sen hallitus kääntyivät enemmän kuoreensa. Godfrey-Goldstein antaa ymmärtää, että militarismi ja kovat oikeistolaiset asenteet kovenevat vain entisestään. Toisinajattelijoille ja armeijaa arvosteleville jää niukasti tilaa hengittää. Tällä hetkellä jo noin miljoona Israelin kansalaista on katsonut parhaaksi muuttaa maasta pois, mikä on iso määrä seitsemän miljoonan kansalaisen valtiossa.

 

Rauhaan tarvitaan ulkopuolisia

 

ICAHD tunnetaan paremmin kansainvälisesti kuin Israelissa. Sillä ei ole yhteistyökumppaneina puolueita, ja lobbaus rauhan puolesta tapahtuu käytännössä ulkomailla. Asetelma on päälaelleen kääntynyt, sillä Godfrey-Goldstein sanoo, ettei usko Israelin tai Palestiinan kykenevän enää itsenäisesti rauhaan. Hän on hieman ristiriitainen selittäessään, miten Yhdysvaltojen ja muiden valtioiden puuttuminen Lähi-idän rauhanprosessiin on passivoinut tavallisen kansan ja syrjäyttänyt heidät kokonaan keskustelusta. Molemmat konfliktin osapuolet odottavat, että ulkopuolinen taho tulisi ja ratkaisisi heidän ongelmansa. Tällä välin Israelin armeija ja palestiinalaiset militantit voivat keskittyä siihen, minkä parhaiten osaavat: vihanpitoon.

”Henkinen ilmapiiri Isralissa on huonompi kuin kukaan pystyy muistaamaan”, Godfrey-Goldstein kertoo.

Angela Godfrey Goldstein itse aloitti aktivistiuransa Egyptin Siinaissa ympäristöaktivistina. Vasta toinen intifada avasi hänen silmänsä Israelin ja Palestiinan konfliktissa. Tätä ennen hän oli kuulunut Israelin hiljaiseen enemmistöön, joka hyväksyi armeijan voimankäytön ja palestiinalaisten sorron turvallisuuden nimissä ja uskoi Israelin edustavan kaikkia demokratian ja oikeudenmukaisuuden hyveitä niin siviilihallinnollisessa kuin sotilaallisessa mielessä. Nähdessään Egyptin televisiosta uutiskuvaa siitä, miten Israelin armeija tukahdutti palestiinalaisten mielenosoitukset, hän ymmärsi, ettei mikään oikeusvaltio toimisi noin. Nyttemmin Godfrey-Goldstein puhuu hyvin avoimesti korruptiosta ja omien lakien tietoisesta rikkomisesta, mitä Israelin valtio harjoittaa.

Tälläkin hetkellä Itä-Jerusalemissa Israel tuhoaa omien lakiensa vastaisesti palestiinalaisten asutusta ja rakentaa juutalaisten uudisasutusta hävitettyjen palestiinalaiskotien tilalle. ICAHD-aktiivit ovat onnistuneet rakentamaan 160 taloa tuhottujen tilalle. Näin toimiessaan aktivistit ovat syyllistyneet kansalaistottelemattomuuteen. Määrä on täysin kosmeettinen, sillä Israel on palestiinalaisalueiden miehityksen aikana tuhonnut jo 12 000 kotia ja jättänyt 70 000 palestiinalaista kodittomiksi.

”Israelin valtio tekee politiikallaan hidasta itsemurhaa”, Angel Godfrey-Goldstein sanoo. Nyt jo kuusi viikkoa pitkin Eurooppaa matkustanut Godfrey-Goldstein jaksaa kuitenkin olla toiveikas tulevaisuuden suhteen.

”Uusi sukupolvi on entistä tiedostavampi ja kriittisempi auktoriteetteja kohtaan. Ratkaisu palestiinalaisalueiden miehitykseen ja militarismin hävittämiseen on edelleen mahdollinen. Se ei tapahtu huomenna tai lähiaikoina, mutta nykytilanteen ollessa näin kestämätön se on väistämättä edessä. Kukaan ei vain tiedä miten ja milloin.”

 

Henri Salonen