Millainen on maailma tänään? Onko solidaarisuus kuollut vai pitäisikö kysyä milloin se kuoli? Tappoiko lama solidaarisuuden vai tapahtuiko se vasta 1990-luvun lopussa? Onko kysymys vääjäämättömästä prosessista, ja näiden asioiden kyselijästä on tullut vanhoillinen ja kehityksen jarru, kun muut ovat realisteina siirtyneet 2000-luvulle!

Kun puhutaan solidaarisuudesta, se johtaa ajatukset väistämättä niihin arvoihin, joita me itse kukin haluamme ylläpitää ja toteuttaa ainakin ajatuksissamme ja toiset jopa teoissakin. Solidaarisuuden ja yhteisvastuun pitäisi esimerkiksi ay-liikkeen yhteydessä tietysti tarkoittaa sitä, että tämä mahtava kansalaisjärjestökenttä omaisi yleviä arvoja, joita se olisi valmis myös avoimesti ja tarmokkaasti puolustamaan. Silloin kai voitaisiin puhua pysyvistä arvoista, ja se osoittaisi tietysti sen, että ay-liike on muutakin kuin pelkkä tulonjakoon keskittyvä etujärjestö.

Maailma ei ole sama Irakin sodan jälkeen. Tämä sota osoitti karmaisevalla tavalla, kuinka maailman johtava asemahti suunnitellusti ja kylmästi käynnisti hyökkäyksen maata vastaan, jonka se ensin julisti vihollisekseen.

Sotaa ei käyty siksi, että puolustettaisiin oman maan kansalaisten turvallisuutta, vaan haluttiin turvata ylikansallisten yhtiöiden edut niiden jakaessa luonnonvaroja. Samalla haluttiin luoda kasvupohja markkinoiden vapauttamiselle, toisin sanoen levittää uusliberalismin autuutta.

Samaa kaavaa, mutta toistaiseksi vielä ilman aseita, on toteutettu myös Euroopassa. Euroopan vapauden perustaa ollaan luomassa. EU-maiden talouspolitiikka sopeutetaan unionin vaatimuksiin. Mihin arvoihin se perustuu?

Kaiken kaupallistamiseen

Kaiken kilpailuttamiseen – myös työvoiman

Valtion roolin kieltämiseen ja vähittäiseen

minimoimiseen

Turhan koulutuksen tuen lopettamiseen

(jos koulutus ei palvele tuotantoa,

opiskelijan on osallistuttava maksuun)

Viennin esteiden poistamiseen eli

mahdollisimman kattavaan standardisointiin.

Usein kuulee sanottavan, kuinka tämä meidänkin EU:mme kilpailee USA:n ja Japanin tai Aasian maiden kanssa maailmanmarkkinoista ja että se nimenomaan on Suomenkin etu pienenä maana, koska emme yksin pärjäisi. On siis huolehdittava erityisesti kilpailukyvystämme.

Harvoin tulemme miettineeksi, mitä se käytännössä tarkoittaa. Onko käynyt niin, etteivät suinkaan EU, USA ja Japani kilpaile, vaan eri maissa työntekijät pakotetaan kilpailemaan keskenään työehdoilla, palkoilla ja veroilla. Se tapahtuu samaan aikaan, kun yhteiskuntia vaaditaan kaikin tavoin tukemaan yritystoimintaa ja laajentamaan markkinoita yksityistämällä julkiset palvelut. Tämäkö on sitä solidaarisuutta, jota tämä aika vaatii! Listaan voidaan lisätä vielä erilaisten sosiaalietuuksien kuten työttömyyspäivärahan ja muiden tukien leikkaukset ja eläkeikien nostot koko EU:n alueella, jotta halpatyövoiman tarjontaa voitaisiin näinkin kasvattaa. Nyt olemmekin perimmäisissä kysymyksissä.

En halua liittyä siihen joukkoon, joka joidenkin mielestä populistisesti haukkuu ay-liikettä, mutta kyllä näiden globalisaation synnyttämien ongelmien käsittely ja voi kai sanoa ymmärtäminenkin on varsin puutteellista ay-liikkeessä. Päinvastoin tuntuu siltä, että "vastuullinen" tulopolitiikka on hyväksynyt "globaalit realiteetit" eikä edes pidä niitä ongelmina. Muotihokemaksihan on muodostunut se miten EU, ja globalisaatio laajemminkin, ei ole uhka vaan mahdollisuus.

Kun maailmanlaajuinen kapitalismi on osoittanut päättäväisyytensä puolustaa etujaan ja asemaansa tarvittaessa vaikka asein, tulisi tietysti ay-liikkeen käynnistää laaja kampanja, joka perustuu työntekijöiden arvoihin.

Päivän sana on kansainvälisyys. Se pitää paikkansa. Oli miten vain, mutta ruohonjuuritason vaikuttaminen voisi alkaa vaikka sen nykyisten

vaikutuksien kyseenalaistamisella.

Jussi Lilja

Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.