Euroopan turvallisuustilanne on jatkuvassa muutoksen tilassa. EU ja Nato ovat laajenemassa, ja tekeillä oleva Euroopan unionin perustuslaki tiivistää entisestään EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä. Mitä nämä muutokset merkitsevät ja miten liittoutumattoman Suomen tulisi reagoida eteen tuleviin valintoihin? Keskustelu näistä aiheista on ajankohtaista muun muassa kesäkuussa järjestettävien Euroopan parlamentin vaalien vuoksi. Neljä eurovaaliehdokasta eri puolueista kokoontui yhteisen pöydän ääreen Rauhan puolesta -lehden haastatteluun.

Suomen turvallisuuspolitiikan valinnat voinee karkeasti tiivistää kolmeen perusvaihtoehtoon: Nato-jäsenyys, EU:n yhteinen puolustus tai liittoutumattomuus. Mitä näistä vaihtoehdoista kannatatte ja miksi?

Folke Sundman: En näe vaihtoehtoja noin pelkistettyinä. Kannatan sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkamista ja samalla osallistumista Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen. Varsinaisesta EU:n yhteisestä puolustuksesta muuta kuin kirjaimena ei voida pitkään aikaan puhua, eikä pidäkään.

Piia-Noora Kauppi: Mielestäni tärkeintä on jatkaa Suomen pitkää linjaa, joka on lisännyt yhteistyötä läntisten maiden kanssa jo vuosikymmeniä. Tässä jatkumossa on aivan luonnollista, että Suomi osallistuu kaikilta osin unionin erilaisiin puolustushankkeisiin. Sotilaallinen liittoutumattomuus on aikansa elänyt käsite. Suomi on sekä poliittisesti että jatkossa myöskin sotilaallisesti liittoutunut EU:n muiden jäsenvaltioiden kanssa. Hyvin luonnollista olisi, että tämän jatkumon päässä olisi Suomen Nato-jäsenyys.

Esko Seppänen: Mielestäni Nato-jäsenyys ja EU:n yhteinen puolustus liittyvät yhteen, koska EU:n yhteistä puolustusta harjoitetaan Naton sodanjohdolla ja resursseilla. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että tulisi EU:n yhteinen puolustus, joka olisi Natosta riippumaton. Vaihtoehdot ovat Nato-jäsenyys ja sotilaallinen liittoutumattomuus. Mielestäni meidän pitää säilyttää sotilaallinen liittoutumattomuus, joka on meille turvallisinta.

Satu Hassi: Näkisin Suomen ulkopolitiikan pitkän linjan eri tavalla kuin Piia-Noora Kauppi. Mielestäni siinä on kysymys sillanrakentamisesta ja rauhaa edistävien rakenteiden vahvistamisesta. Suomen ulkopolitiikan suurimpia menestyksiä viime vuosikymmeninä ovat olleet Ety-kokous, Namibian ratkaisun löytäminen ja Kosovon rauhansovittelu. Nämä tuskin olisivat olleet mahdollisia, jos Suomi olisi ollut sotilaallisesti liittoutunut, esimerkiksi Naton jäsen. Mielestäni EU:n yhtei-sessä puolustuspolitiikassa tärkein kysymys on se, halutaanko vahvistaa EU-maiden kykyä yhteiseen toimintaan Natosta riippumatta. Mielestäni EU:n
riippumattomuutta Natosta tulisi vahvistaa.

Kauppi: Esimerkiksi Balkanilla EU ei pystynyt yksin ehkäisemään kansanmurhan jatkumista. Olisimme varmasti kaikki halunneet, ettei olisi jouduttu Nato-johtoisiin pommituksiin.

KRIISINHALLINTA JA HYÖKKÄYSSODAT

Seppänen: Meillä on kokemuksia kriisinhallinnasta, jota Neuvostoliitto suoritti Unkarissa vuonna 1956 ja Tsekkoslovakiassa 1968. EU:lle ollaan valmistelemassa samanlaisia kriisinhallintakykyjä Naton kanssa yhteistoiminnassa. Berliini plus -sopimuksessa lähdettiin siitä, että EU:lle ei rakenneta itsenäistä, vaan ainoastaan Nato-yhteensopiva sodanjohtojärjestelmä ja kriisinhallintakyky. Jo osallistuminen kriisinhallintaan, jota kollegani tässä tuntuvat puolustavan, sitoo meidät sotilaallisesti. Siihen voi kuulua rauhanomaisempia elementtejä, kuten rauhanturvaaminen, mutta EU:n perustuslakiin on kirjattu, että se voi olla myös rauhaanpakottamista, joka on hyökkäysluontoista toimintaa.

Hassi: Neuvostoliiton hyökkäyksiä Unkariin ja Tsekkoslovakiaan varmasti nimitettiin kauniilla nimillä, mutta ei järkevien ihmisten tarvitse sekoittaa Tsekkoslovakian miehitystä ja sitä, että Kosovoon mentiin lopettamaan etninen puhdistus. Minusta on omantunnon kysymys, varjelemmeko pasifistista imagoamme sillä hinnalla, että emme kykene toimimaan, jos tapahtuu kansanmurhia. Minusta silloin pitäisi pystyä toimimaan. Ei voi olla pidemmän päälle kestävä tilanne, että EU-maat eivät ole ilman Natoa toimintakykyisiä tällaiseen.

Kauppi: On täysin harhaanjohtavaa verrata EU:n turvallisuuspolitiikan kehitystä Neuvostoliiton toimiin 1960-luvulla. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on luoda yhteisymmärrystä demokraattisten oikeusvaltioiden välille. EU:n lippu ei liehu missään operaatiossa ilman kaik-kien jäsenvaltioiden yksimielistä suostumusta.

Sundman: Kylmän sodan aikaisista ajatusmalleista pitäisi viimein päästä eroon. Tottakai löytyy aina jokunen sotahullu ja voimapolitiikkaan uskova, mutta ei EU:lla ole mahdollisuuksia eikä aikeita ryhtyä rakentamaan sellaista itsenäistä kapasiteettia, joka tähtää hyökkäyssotaan. Siihen ei ole poliittisia edellytyksiä eikä rahaa. EU pärjää maailmanpolitiikassa muilla keinoilla kuin voimapolitiikalla. EU:sta pitäisi entistä selvemmin rakentaa pohjoisen ja etelän välinen sillanrakentaja.

Seppänen: En puhu rintamahyökkäyksestä, jossa miljoonien miesten sotajoukot varustautuisivat tappamaan toinen toisiaan. Puhun iskujoukoista, joita EU rupeaa kouluttamaan ja joihin Suomi on aloittanut palkkasotilaiden kouluttamisen Utissa. Ne voivat toimia hyökkäystehtävissä ilman YK:n mandaattia. Suomen hallitus haluaa muuttaa Suomen rauhanturvalakia – näin ennakoin pääministerin puheiden perusteella – siten, että myös siitä otettaisiin pois määräys, jonka mukaan operaatioilla, joihin Suomi osallistuu, pitää aina olla YK:n mandaatti. Mielestäni suomalaisten tulee osallistua vain kansainvälisoikeudellisesti laillisiin operaatioihin, joilla on YK:n mandaatti.

Kauppi: Esko unohtaa aktiivisesti erään tärkeän osan perustuslaillisesta sopimuksesta. Puhuttaessa operaatioista, joille ei ole selkeää YK:n mandaattia, siinä viitataan kuitenkin YK:n peruskirjan henkeen. Voi olla tilanteita, joissa YK:n turvallisuusneuvostossa päätöksenteko on estynyt turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten eripuran vuoksi. EU:n pitää pystyä valitsemaan puolensa ja puolustamaan YK:n peruskirjan henkeä myös tilanteessa, jossa Venäjä tai joku muu turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenvaltioista on eri mieltä.

Onko EU:n perustuslakiesitys turvatakuuartikloineen sovitettavissa yhteen Suomen liittoutumattomuuden kanssa?

Sundman: Mielestäni uusi perustuslaillinen sopimus ei pakota meitä liittoutumaan. Se jättää meille itsellemme ratkaisuvallan siinä, miten haluamme oman erityisasemamme EU:n sisällä ratkaista. Voimme toki liittoutua minä päivänä hyvänsä, jos Suomen kansa niin päättää.

Kauppi: Mielestäni on selvää, että uusi perustuslaki tulee viemään Suomea entistä enemmän myös sotilaallisissa kysymyksissä liittoutuneeseen suuntaan. Tänä päivänä olemme poliittisesti liittoutuneita, jatkossa tulemme olemaan unionin jäsenmaiden kanssa myös sotilaallisissa kysymyksissä liitossa.

Seppänen: Konventissa esitimme, että turvatakuista olisi kirjattu erillinen pöytäkirja tai julistus. Hallitusten välisen konferenssin tuloksena turvatakuut on kirjattu itse perustuslakiin. Se on pitkä askel kohti sotilaallista liittoutumista. Suomen puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala sanoi jo ennen kuin turvatakuut oli kirjattu itse perustuslain tekstiin, että EU:n turvatakuut edellyttävät Suomelta Nato-jäsenyyttä.
Hassi: Tämä kohta perustuslaissa ei mielestäni ole suuri ongelma. Perustuslakiluonnos ei tee EU:sta sotilasliittoa, eikä pakota Suomea liittymään Natoon. Sotilasliittoa ei tosimaailmassa tee mikään paperinpala. Kyllä siihen tarvittaisiin sotilaallista kapasiteettiakin.

EU:lle ollaan perustamassa 1500 sotilaan suuruisia nopean toiminnan taistelujoukkoja, jotka voitaisiin lähettää kriisipesäkkeisiin eri puolille maailmaa kahdessa viikossa. Kannatatteko näiden joukkojen perustamista ja Suomen osallistumista niihin?

Kauppi: Helsingin huippukokouksessa 1999 aloitettiin Head Line Goalin suunnittelu, johon kuului pidemmällä tähtäimellä taistelujoukkojen perustaminen. Jokaisen meidänkin puolue on ollut mukana tekemässä sitä ratkaisua, jossa EU:lle luodaan valmiutta mennä mukaan kansainvälisiin kriisipesäkkeisiin ja ehkäistä tulevat Balkanin kansanmurhat.

Sundman: Oleellisinta on se, mihin näitä joukkoja aiotaan käyttää. Siinä pitää olla varsin tiukat kriteerit. Mihinkään hyökkäyssotaan ei näilläkään joukoilla pidä ryhtyä.

Seppänen: Mihinkään muuhun toimintaan niitä ei voi käyttääkään kuin äkkinäisiin hyökkäysluontoisiin iskuihin.

Sundman: Perussuhtautumiseni on se, että toivottavasti tästä tulee niin teoreettinen harjoitus kuin mahdollista.

Hassi: Olen paljolti Folken kanssa samaa mieltä, että olennaista on, mihin näitä joukkoja käytettäisiin ja miten niiden käyttämisestä päätettäisiin. Olen sitä mieltä, että EU:lla pitää olla nykyistä parempi toimintavalmius Kosovon tai Ruandan tyyppisten tilanteiden varalta.

Seppänen: Nythän on käynnissä monta kansanmurhaa maailmalla. Mitään nopean toiminnan joukkoja ei olla käyttämässä kansanmurhien ehkäisyyn, koska kaikki joukot ovat kiinni Irakin öljysodassa. Kyseessä ei ole abstrakti, vaan konkreettinen asia: suomalaisia palkkasotilaita on alettu kouluttaa iskujoukkojen käyttöön. Sen myönnän, että Suomen osallistumisesta tekee päätöksen vain Suomen eduskunta yksin. Tähän liittyy kuitenkin myös solidaarisuuskysymys hyökkääjiä kohtaan: pystyykö Suomen poliittinen eliitti vastustamaan kiusausta osallistua solidaarisuuden nimissä sellaisiin operaatioihin, joihin kaikki muut osallistuvat?

Sundman: Perusdilemma on se, että silloin kun kansanmurha on jo menossa, niin sen ratkaiseminen sotimalla on aikamoinen ongelma. Meidän pitäisi kyetä sellaiseen politiikkaan, jossa toimimme pitkäjänteisesti niin, ettei synny sitä akuuttia tilannetta, jossa jo tapetaan ihmisiä. Tässä EU:lla on itsekritiikin paikka.

EU JA KOLMAS MAAILMA

Hassi: EU:n kehitysyhteistyötä olisi suuria mahdollisuuksia tehostaa, jos EU:n jäsenmaat pystyisivät parempaan yhteistyöhön keskenään. Kehitysyhteistyön avulla voidaan toimia kansanmurhien ja muiden kriisien ennaltaehkäisemiseksi. Mielestäni kaikissa EU:n jäsenmaissa on epäsuhta siinä, minkälaisia rahoja käytetään toisaalta kehitysyhteistyöhön ja toisaalta niin sanottuun puolustukseen.

Kauppi: Kehitysyhteistyön keinovalikoimaa pitää toki käyttää tehokkaasti, mutta se pätee vain tilanteisiin, joissa köyhyys on kriisin ja sisäpoliittisen epävakauden syy. On myös tilanteita, joissa kiistat ovat luonteeltaan etnisiä. Olennaista on se, miten äkkiä leimahtavaan etniseen kiistaan saadaan EU:lta apua. Tähän tarvitaan nopeita taistelujoukkoja. Voi olla, että siviilikriisinhallinnan keinoja päästään käyttämään vasta sen jälkeen, kun akuutti kriisi on saatu hallintaan.

Sundman: Useimpien etnisiltä vaikuttavien ristiriitojen takaa löytyy aivan muita ongelmia.

SEPPÄNEN: ÖLJY JA KAASU.

Sundman: Joskus nekin, mutta vielä useammin niinkin yksinkertainen asia kuin vesi tai maankäyttö, joka liittyy ihmisten perustoimeentuloon. Meidän pitäisi panostaa köyhyyden poistamiseen ja muihin ennaltaehkäiseviin toimiin, eikä vain siviilikriisinhallintaan siinä vaiheessa, kun kriisi on jo puhjennut ja sen jälkiä siivotaan.

Hassi: Etniset konfliktit eivät koskaan leimahda yhtäkkiä. Esimerkiksi Ruandan kansanmurha alkoi meille yllätyksenä, mutta paikan päällä oleville ihmisille se ei alkanut yllätyksenä. Pitäisi kehittää havainnointijärjestelmää, jolla pystytään olemaan jyvällä siitä, mitä eri maissa tapahtuu. Monissa maissa tapahtuu viljelymaan eroosiota ja muita asioita, jotka kurjistavat elinoloja ja luovat maaperää vihalle, joka voi purkautua pinnalta katsoen etnisenä konfliktina. Ilmastonmuutos saattaa tehdä satojen miljoonien ihmisten kotiseudut asumakelvottomiksi. Silloin eivät mitkään iskujoukot auta.

Jos Nato-jäsenyys tulee ajankohtaiseksi, tulisiko siitä järjestää kansanäänestys? Entä EU:n perustuslaista?

Seppänen: Kansanäänestys pitäisi järjestää ensisijaisesti EU:n perustuslaista, jotta Nato-jäsenyys ei tule EU:n perustuslain seurauksena ilman, että kansa osallistui asian päättämiseen. Kansahan pystyi jo Englannissa pakottamaan pääministerin vastoin hänen omaa tahtoaan kansanäänestykseen. Meidän pitää tehdä Suomessa samanlainen pakottamisoperaatio. On kerättävä nimiä kansanäänestysvaatimuksen taakse niin että tuntuu.

Sundman: EU:n perustuslaista ei ole juridisia syitä järjestää kansanäänestystä, mutta olen valmis alistamaan asian kansanäänestykseen poliittisista syistä. Silloin oltaisiin ikään kuin selvillä vesillä ja olisi entistä vahvempi pohja mennä eteenpäin. Jos täällä jostain syystä haksahdetaan Nato-jäsenyyteen, niin ilman muuta sekin pitää alistaa kansanäänestykseen.

Hassi: Kannatan kansan-äänestystä molemmista. Tosin en pidä kirkossa kuulutettuna, että Nato-päätöstä koskaan ryhdyttäisiin Suomessa teke-mään. EU:n perustuslain tarkoituksena on selkeyttää päätöksentekojärjestelmää, lisätä avoimmuutta ja demokraattisuutta. Olisi aika ristiriitaista, että päätöksenteko siitä tapahtuisi ihmisten päiden yli.

Kauppi: Kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä ei pidä järjestää. Asia kuuluu edustuksellisen demokratian päätettäväksi. Itse asiassa uskon, että asiassa ei välttämättä tehdä mitään selkeää päätöstä. Voi olla, että Naton uudenlainen toiminta mahdollistaa Suomen mukanaolon kaikessa olennaisessa yhteistyössä ilman muodollista jäsenyyttäkin. Kantani EU-kansanäänestykseen on avoimempi. Jos useimmat EU-maat järjestävät kansanäänestyksen ja sopimus sisältää olennaisia edistysaskelia EU:n kehityksen kannalta, niin keskustelu kansanäänestyksestä voi olla poliittisesti ihan järkevää käydä.

ELIAS KROHN