ATT-asekauppasopimus (Arms Trade Treaty) oli Suomen ulkopolitiikan tärkeimpiä painopisteitä YK:ssa. Vuosien neuvottelujen tuloksena sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa äänin 154–3. Maista 23 pidättyi äänestämästä. Sopimus astuu voimaan 50 valtion ratifioinnin jälkeen. Heikkouksineenkin sopimus on merkittävä askel kansainvälisen asekaupan sääntelyssä ja voitto kansalaisjärjestöjen kampanjoinnille.

Sopimusta vastustaneet Iran, Pohjois-Korea ja Syyria perustelivat kantaansa viittaamalla muun muassa kansallisiin turvallisuushuoliin ja ei-valtiollisten toimijoiden tuomaan uhkaan. Kansalaisjärjestöt ovat esittäneet kritiikkiä siitä, ettei sopimus riittävässä määrin suitsi valtavaksi kasvanutta kansainvälistä sotateollisuutta. Kuitenkin osa suurimmistakin aseteollisuuden toimijoista tuki sopimusta, koska nämä eivät katsoneet sen rajoittavan toimintaansa.

Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson, onko asekauppasopimus riittävä tae sille, että vaikkapa Suomen hallituksen myöntämät viimeaikaiset asevientiluvat esimerkiksi Saudi-Arabiaan ja Bahrainiin eivät jatkossa ole mahdollisia?

Sopimus edellyttää lupaharkintaa ja siinä todetaan, että jos asekauppa vaarantaa rauhan ja turvallisuuden tai on olemassa merkittävä riski, että aseita käytetään vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, lupaa ei tule myöntää. Jo nyt Suomea sitova EU:n yhteinen kanta sanoo suurin piirtein saman. Tilanne ei siis muutu, koska viime kädessä päätöksen tekee lupaharkinnasta vastaava viranomainen. Amnestyn mielestä jo myönnetyt luvat Saudi-Arabiaan ja Bahrainiin pitäisi kyseenalaistaa. Suomen pitäisikin nyt tehdä paikan päällä loppukäyttäjätarkastus.

Suomi on julistanut asekaupan ja aseteknologisen yhteistyön yksityiskohdat Israelin kanssa salaiseksi. Muuttaako asekauppasopimus tilannetta jatkossa? Voiko sopimusta tulkita siten, että asekauppa Israelin kanssa on lopetettava?

Asekauppasopimuksen raportointia koskevassa pykälässä todetaan, että raporteista saa jättää pois kaupallisesti arkaluontoista tai kansalliseen turvallisuuteen vaikuttavaa tietoa. Samantapainen pykälä on olemassa muissakin vastaavanlaisissa sopimuksissa. Asekauppa Israelin kanssa perustuu samaan lupaharkintaan kuin Saudi-Arabian ja Bahrainin esimerkeissä, ja se loppuu silloin, kun lupaharkintaa tekevä viranomainen on sitä mieltä.

Onko Suomen uusittava asekauppaa koskevaa lainsäädäntöään sopimuksen astuttua voimaan?

Suomi täyttää jo asekauppasopimuksen kriteerit. Amnesty selvittää kuitenkin tällä hetkellä sitä, pitäisikö lainsäädäntöä vahvistaa. Bahrainiin tehdyt, mitä ilmeisimmin toisiinsa liittyneet kaupat, kertovat vakavista porsaanrei'istä lupia myöntävien viranomaisten yhteistyössä. Muutokset voivat siis olla tarpeen. Olemme myös tehneet tutkintapyynnön keskusrikospoliisille siitä, onko kaupoissa syyllistytty aseiden maastavientirikokseen.

Mitkä ovat mielestäsi sopimuksen tärkeimmät ansiot? Miten sopimus vaikuttaa lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä kansainväliseen asekauppaan?

Sopimuksesa kirjataan ensimmäistä kertaa selvästi, että asekauppojen tekemiseen on aina oltava lupa, ja että kaikilla mailla on oltava lupia myöntävä viranomainen. Sopimukseen sisältyvät ehdottomat kiellot, eli milloin aseita ei koskaan saa viedä, ovat jopa vahvempia kuin oletimme, ja lupaharkintaakin koskevat säännöt ovat riittävän vahvat. Pitää muistaa, ettei kyse ole asekauppaa kieltävästä sopimuksesta vaan asekaupan sääntöjen luomisesta sellaisille maille, joilla niitä ei koskaan ole ollut. Lyhyellä tähtäimellä pitää keskittyä rakenteiden luomiseen, mihin esimerkiksi Suomi voisi osallistua antamalla sekä rahallista tukea että tietotaitoa. Sopimuksen ansiosta tiedämme pitkällä tähtäimellä nykyistä enemmän asekaupasta, jolloin myös ihmisoikeusnäkökulma asekaupassa vahvistuu.

Onko olemassa minkäänlaisia sanktioita, mikäli yksittäinen valtio rikkoo asekauppasopimukseen kirjattuja ehtoja?

Muita sanktioita ei ole kuin diplomaattinen häpeä. Tosin sopimukseen liittyvät maat voivat itse jatkossa luoda omat sääntönsä sille, miten sopimuksen raportointi ja valvonta vahvistetaan. Sopimukseen jo nyt epäilevästi suhtautuvat maat eivät todennäköisesti liity siihen aivan heti, minkä vuoksi sopimuksen vahvat kannattajat voivat sitä halutessaan hyvinkin nopeasti vahvistaa.

Teemu Matinpuro