Aiman Kaddoura on kauppatieteilijä, jolle tärkeintä on ajattelun rikastuminen. Arabikansojen ystävyysseuran aktiivi pehmentää ennakko-oletuksia perustamalla puheensa arabilähteiden sijasta israelilaisiin lähteisiin.

Kauppatieteilijät ovat melko harvinainen näky kansalais- ja rauhanaktivistien piireissä. Yksi sellainen on Aiman Kaddoura, joka toimii aktiivisesti Arabikansojen ystävyysseurassa (AKYS). Kaddoura on opiskellut pääaineena johtamista ja lisäksi markkinointia ja valtio-oppia. Hän on viime aikoina innostunut myös viestinnästä, filosofiasta ja kansainvälisestä politiikasta.

Aiman on syntynyt Suomessa, mutta hänen isänsä on Libanonin palestiinalaisia.

– Isäni syntyi ennen Israelin perustamista ja joutui pakolaiseksi kolmen viikon ikäisenä. Isä eli Libanonissa 20-vuotiaaksi, sitten hän halusi hakeutua töihin, mikä ei ole palestiinalaiselle Libanonissa helppoa. Siihen aikaan 1960-luvun puolivälin jälkeen ihmiset tyypillisesti hakeutuivat Persianlahden maihin, joiden talous oli nousussa. Syystä tai toisesta hän ei saanut viisumia ja päätyi Eurooppaan ja Saksaan, jossa myös äitini oli opiskelemassa. Siellä he tapasivat ja juuri ennen syntymääni tulivat Suomeen siksi aikaa kun minä synnyin, Aiman kertoo.

Perheen oli tarkoitus muuttaa Libanoniin pian sen jälkeen, mutta Libanonissa syttynyt pitkällinen sisällissota esti suunnitelman ja perhe jäi Suomeen Jyväskylän seudulle, jossa Aiman on elänyt ja opiskellut pitkään. Aiman tunnustaa olevansa tietystä näkökulmasta sangen epätyypillinen kauppatieteilijä.

– Mulla ei ole ollut intressiä hakeutua töihin tai työtehtäviin pelkän taloudellisen hyödyn vuoksi. En pysty 8-10 tuntia päivässä käyttämään antaumuksella johonkin, mitä en itse arvosta enkä koe tärkeäksi, Aiman sanoo.

Tällä hetkellä Aiman tekee osapäiväistä vapaaehtoistyötä Arabikansojen ystävyysseurassa. Hän toimii muun muassa järjestön varapuheenjohtajana ja tiedottajana, ja kiertää monenlaisissa tilaisuuksissa puhumassa arabikansojen ja etenkin palestiinalaisten tilanteesta. Hän suunnittelee siirtymistä kansalaisjärjestösektorin haltuun myös taloudellisesti, mutta käytännön järjestelyt ovat vielä avoinna.

– Vaikka pyrin olemaan hyvä ihminen ja auttamaan toisia, en pysty olemaan niin pyhimyksenomainen, että soisin kaiken aikani sille ilman minkäänlaista toimeentuloa siitä. Jos joku auttaa muita ja tekee rauhantyötä ja jättää sen seurauksena laskut ja vuokrat maksamatta ja hakee ruokansa roskiksesta, niin en voi sitä täysin tuomita mutta se ei ole etiikkani mukaista eikä oma tapani toimia.

IHMISEN KOKOISIA TEKOJA

Sukulaisuusside Libanoniin ja palestiinalaisiin motivoi Aimania työskentelemään AKYS:issä.

– Seuraan hirveällä sisäisellä kärsimyksellä palestiinalaisten olemista tässä maailmassa ja ajassa. Median huomio on kiinnittynyt täysin Länsirantaan ja Gazaan, mutta monta miljoonaa palestiinalaista elää pakolaisena muualla kuin omassa maassaan. Libanonissakaan heidän asemansa ei ole erityisen hyvä. Olen syntynyt Suomeen ja mulla on perusturvallisuus ja muut elämän edellytykset, joita monilla palestiinalaissiskoilla ja -veljillä ei ole. Koen, että tämän etuoikeuden vuoksi mulla on myös vastuu auttaa muita sikäli kuin pystyn, Aiman sanoo.

– Eniten mua harmittaa se, että tavalliset ihmiset on joutuneet pelinappuloiksi suuressa pelissä, joka ei ole millään lailla heidän omissa käsissään. Toivon, että auttamisesta tulee lumipalloilmiö: kun autat yhtä, joka pääsee jaloilleen, niin se auttaa taas toista ja näin pidetään hengissä toivo siitä, että tämä ihmisten yhteiselo joskus muuttuu, hän jatkaa.

Aiman sanoo, ettei ole koskaan tullut vakuuttuneeksi suurten linjojen tai poliittisten päättäjien mahdollisuuksista ratkaista kaikkia ongelmia. Ihmisillä on tapana sälyttää vastuu jollekin ulkopuoliselle taholle, vaikka rauhantyön, kuten koko ihmislajina kasvamisen, pitäisi alkaa kustakin yksilöstä itsestään.

– Palestiinalaisilla oli 1960-luvulle asti sokea usko siihen, että muut arabivaltiot tai maail-man omatunto palauttaa meille kaikille ihmisille kuuluvat oikeudet. Viimeistään 1960-luvulla alkoi useimmille tulla selväksi se, että asioiden hoito ja kehitys pitää ottaa omiin käsiin. On naiivia uskoa universaalin oikeuden toteutumiseen tai edes siihen, että kansainvälisen lain pykäliä noudatettaisiin ellei ole pakko.

Niin Yhdysvaltain toiminta Irakissa kuin Israelin toiminta palestiinalaisalueilla osoittaa Aimanin mielestä, että aseellinen ja poliittinen voima määrittää sen, mikä on oikein ja väärin. Irakissa on itse säädetty lait miehittäjän toimesta. Israelissa taas toimintaa miehitysalueilla perustellaan Israelin omilla laeilla, ei suinkaan kansainvälisillä laeilla.

JÄRJESTÖTYÖ OPETTAA IHMISTUNTEMUSTA

Aimanin mielestä rauhantyö alkaa siitä, että ihminen osaa arvostaa itseään, jolloin hän oppii myös arvostamaan muita. Tämä pätee myös kansojen tasolla: oma kulttuuri ja historia pitää tuntea, jotta oppii ymmärtämään toisia kulttuureja. Erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on välttämätön edellytys rauhalle.

– Me opitaan eniten niiltä, jotka on meidän kanssa asioista eniten eri mieltä. Ihmisen laumaeläimen ominaisuus aiheuttaa kuitenkin sen, että me hakeudutaan niitten seuraan, jotka on meidän kanssa samalla aaltopituudella tai maailmankatsomukseltaan samantyyppisiä. Siinä me tullaan koko ajan vaan tyhmemmiksi ja sokeammiksi, Aiman suree.

Opiskelijakollegoitaan Aiman onkin herätellyt leikkisästi motollaan: "Totta kai tärkeintä on rikastuminen, ajattelun rikastuminen."

– Maailma olisi rauhallisempi paikka, jos ei luotettaisi ihan sokeasti omaan subjektiiviseen todellisuuteen ainoana oikeana. Maailman suurten uskontojen nimissä on koko ihmiskunnan historian ajan tapettu miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, vaikka kaikkien uskontojen kultaisissa säännöissä se kielletään. Oma usko omaan käsitykseen maailmasta ja ihmisestä menee siihen, että salakavalasti etuoikeutat itsellesi asioita, jota et kuitenkaan oikeuta muille.

Aimanin mukaan hänen tähänastisen järjestötyönsä konkreettisimmat tulokset liittyvät siihen, mitä hän on oppinut itse: ennen kaikkea hän on oppinut enemmän itsestään ja ymmärtämään paremmin erilaisuutta ja ihmisen psykologiaa.

– Olen oppinut, että me ihmiset ollaan oman mielikuvamaailmamme vankeja. Kun menen palestiinalaisena puhumaan eri tapahtumiin, niin se tausta jo määrittää sen filtterin, mikä kuulijan korvaan asettuu. Tämän vuoksi en koskaan viittaaa mihinkään arabilähteisiin, vaan perustan puheeni Israelin omiin lähteisiin. Se on mun mielestä riittävän vakuuttavaa aineistoa, joka kääntyy itseään vastaan, Aiman sanoo.

Vaikka Aiman Kaddoura arvostaa länsimaisten ihmisoikeusjärjestöjen työtä, hän haluaa muistuttaa siitä, että länsimainen ihmis- ja yhteiskuntakäsitys ei välttämättä ole ainoa oikea ja kaikkialle sopiva.

– Meidän onnemme ei välttämättä ole onni kaikille muille. Mieluummin kuin kaupitellaan tai jopa pakotetaan muut meidän onneemme, pitäisi auttaa jokaista löytämään oma onnensa. Talouden globalisoitumisen kautta länsimainen malli väistämättä leviää kaikkialle, mutta kulttuurisesti muutos ei välttämättä tapahdu samalla tavalla.

Aiman haluaa kyseenalaistaa myös uskon siihen, että ihminen olisi korkein ja älykkäin laji tällä planeetalla.

– Sekin on tietyssä mielessä hirveän epäpätevä arvio, koska se on arvio meistä itsestämme ja asemastamme suhteessa kaikkiin luontokappaleisiin, Aiman Kaddoura muistuttaa.

ELIAS KROHN